4.12.2016

Mokkamoussekakku

Kahvi maustaa ihanan pehmeän juustokakun
Talven (ja miksei kesäisiinkin) juhliin sopii herkullisen aromaattinen mokkamoussekakku ja uskon sen maistuvan vaikkapa ensi viikolla juhlittavana itsenäisyyspäivänä. Myös pikkujouluihin tai joulun kahvipöytään se sopii oikein mainiosti. Kakkuun tulee tilkkanen alkoholia, mutta alkoholi haihtuu kuumennuksen aikana, joten kakkua uskaltaa tarjota pikkupalasen määrän myös pienemmille kahvikissoille – varman päälle pelatessa pikakahvin voi uuttaa veteen. 

12 palaa

pohja
200 g keksejä/pipareita
100 g voita

mokkamousse
6 liivatelehteä
2 rkl vettä
½ dl tummaa rommia tai viskiä (vettä)
3 rkl pikakahvijauhetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 kananmunan valkuaista
2½ dl kuohukermaa

koristeeksi
suklaarouhetta
kuivattua ruiskukkaa
hopeakuulia
sokerimassahiutaleita
sitruunamelissaa tai minttua
tms

Pingota leivinpaperi 24-senttisen irtopohjavuoan pohjan väliin. Kauniin kakkureunan halutessasi voitele vuoan reunat voilla ja jauhota tomusokerilla, kopauta ylimääräiset tomusokerit pois vuoasta. Murskaa pohjan keksit cutterissa tai esim. perunasurvimella kattilassa. Sulata voi ja lisää se keksimurskan joukkoon, sekoita tasaiseksi. Taputtele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Vatkaa kuohukerma napakaksi vaahdoksi pienessä kulhossa. Vatkaa toisessa pienessä kulhossa valkuaiset puolen sokerimäärän kanssa kovaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa isossa kulhossa tuorejuusto ja loput sokerista sekä vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kuumenna rommi tai viski ja liuota sen joukkoon pikakahvijauhe. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Liuota kuivaksi puristetut pehmenneet liivatelehdet 2 ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä ja anna jäähtyä hetki. Lisää tuorejuustoseokseen rommi-kahviseos ja juokseva liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon valkuaisvaahto varovasti nuolijalla nostellen parissa erässä. Lisää viimeiseksi täytteen joukkoon kermavaahto nuolijalla nostellen ja sekoita mousse tasaiseksi. Kaada mousse vuokaan kovettuneen keksipohjan päälle. Tasoita pinta nuolijalla tai vuokaa pöytään kopauttelemalla. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai mieluiten yön yli. Irrota kakku varovasti vuoasta, liu’uta se leivinpaperilta kakkuvadille ja koristele mieleiselläsi tavalla. Tarjoile kakku jääkaappikylmänä.


Resepti on alun perin julkaistu Katja Bäcksbackan Ruokatorstai leipoo – Helsingin Sanomien ruokasivujen parhaat leivontaohjeet vuosien varrella –kirjassa. Joten suuret kiitokset vaan ihanasta reseptistä Hesarin suuntaan! Kakusta tuli ihanan pehmeää ja maukasta, kahvia saattaisin laittaa ehkä vielä hieman enemmänkin. Viskinä käytin Ron de Jeremyn spiced editionin rommia, joka sopi tähän oikein kivasti. Yleensä miun keittiöviinaksena toimii jokapaikanhöylä Jaloviina, mutta sen säästelen kohta alkavaan sinapinkeittoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti