5.10.2015

Kinkkukiusaus

Helppo ja nopea kinkkukiusaus
Osallistuin lauantaina kansalaisopiston kokkauskurssille ja sen jälkeen tarkoituksenani oli käydä nopeasti kaupassa ostamassa leipää ja jotain ruokaa. Vatsa täynnä espanjalaisen keittiön herkkuja ja ilman valmista kauppalistaa tehtävästä olisi voinut tulla haastava, sillä eihän sellaisessa tilanteessa keksi mitään kokkailtavaa seuraavalle päivälle ja ei jaksa keskittyä koko kaupan tarjonnan läpikäymiseen ja aterioiden suunnitteluun. Onneksi apuun tuli kännykästäni löytyvä ShopBaloo-mobiilisovellus ja muutamalla napinpainalluksella näin kaikkien lähikauppojeni tarjoustuotteet. Olen kuluttajana hieman huonomuistinen, luen kyllä kaikki postilaatikostani kolahtavat tarjouslehtiset, mutta kauppaan lähtiessäni en enää muista, mitkä tuotteet olivat kiinnittäneet huomioni tai missä kaupassa olisi mitäkin tarjolla. Varsinkin, jos päädyn vielä vaihtamaan alunperin suunnittelemaani ostospaikkaa viime hetkellä. Oikeastaan tarjouslehtiset ovat minulle enemmänkin virikkeitä siitä, mitä tuotteita on sesongissa ja mitäs kaikkea voisikaan kokkailla. Ostan harvoin eineksiä tai puolivalmisteita, mutta nyt meinasin kyllä selvitä kokkailuista mahdollisimman helpolla. Mobiilisovellus kun näytti, että kotimatkani varrelle jäävässä kaupassa on tarjouksessa peruna-sipulisekoituspakaste, saunapalvikinkku, juustoraaste ja punajuurisäilyke. Siispä kinkkukiusausta pitkästä aikaa! Joskus kokkaaminen voi oikeasti olla näin helppoa.

500 g peruna-sipulisekoitusta
200 g (palvi)kinkkua suikaloituna
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2-2½ dl kermaa
juustoraastetta

lisukkeeksi
punajuurisäilykettä
suolakurkkua

Kaada jäinen peruna-sipulisekoitus uunivuokaan ja suikaloi kinkku, palvattu kinkku antaa ruokaan hyvää savunmakua. Sekoita kinkku peruna-sipuliin vuoassa. Mausta ruoka suolalla ja pippurilla, kaada vuokaan kermaa (kuohukerma, ruokakerma tai jopa maustetut ruokakermat, kuten pekoni-sipuli käy). Ripottele päällimmäiseksi juustoraastetta. Paista kiusausta 225-asteisessa uunissa n. 40-50 minuuttia tai kunnes ruoka on saanut kauniin kullanruskean värin. Tarjoile kiusaus perinteisten lisukkeiden, eli suolakurkun ja punajuuren kanssa.

Kinkkukiusaus kruunataan juustoraasteella
Kinkkukiusaus on ruoka, joka maistuu varmasti aina ja kaikille. Erityisesti silloin, kun on hirmuinen kiire tai ei huvita viettää aikaansa keittiössä. Tämä ruoka valmistui uunikelpoiseksi kolmessa minuutissa: käyttämäni perunapakaste kumoutui vuokaan parissa sekunnissa ja pisin aika meni kinkun silppuamiseen, se pari minuuttia minuuttia ja loput kermapurkin etsimiseen jääkaapin perukoilta. Eikä tälle ruoalle tullut hintaakaan montaa euroa, joten edullisesti selvisin kaupasta ulos. Toki tämänkin ruoan voisi tehdä alusta alkaen itse, eli käyttää tuoretta perunaa ja sipulia, mutta silloin kypsymisaikakin olisi hieman pidempi ja silppuamiseen saa varata vähän enemmän aikaa. Kun ruoka kypsyi uunissa, laitoin pyykkikoneen pyörimään ja levitin edellisen koneellisen kuivumaan. Ja tein pannukakkutaikinan, sillä jääkaapissa oli päiväysuhkaista maitoa muutama pikkupurkki.

Kuvakaappaus kännykkäni ruudulta mobiiliappsista
Olen nyt jonkin aikaa käyttänyt ShopBaloo-sovellusta ja voin kyllä lämpimästi jokaiselle sen lataamista kännykkään, löytyy tuolla nimellä suoraan sovelluskaupastakin. Tykkään sovelluksessa siitä, että siihen saa merkitä viisi mieluisinta kauppaa ja vaikka useammasta kaupungista. Minä merkkailin käyttöönoton yhteydessä ne kaupat, joita normaalistikin käytän. Niinpä sovelluksen avatessani se näyttää suoraan, mitä näissä paikoissa on tarjouksessa ja kaupat voivat laittaa sinne myös hävikkiuhkaisia tuotteita tarjoukseen, eli vaikkapa maitotuotteita, joiden päiväys lähestyy. Mie olen innostunut tästä hävikkikokkauksesta paljon jo muutama vuosi sitten, koitan hyödyntää omien kaappien tuotteet viimeistä myöten ja toisaalta myös kaupoilla on haastava tehtävä hävikin minimoimiseksi. Tuonne sovellukseen tarjouksia syöttämällä kun kaupatkin voivat reagoida hävikkiin, toisin kuin perinteisellä printtimainonnalla tai pelkillä kaupasta löytyvillä mainoksilla tai aletarroilla. Ja tuossa appsissa saa suoraan tehtyä kauppalistojakin, tosin niitä en ole vielä itse kokeillut kun yleensä ostan tiettyjä perustuotteita ja sitten kauppakohtaisesti olen katsonut ostettavat jutut suoraan tuosta tuotelistauksesta, jonka kanssa eilenkin pyörin kaupassa. Eli jos bongaat meikäläisen näpräämässä kännykkää kaupassa, niin en chattaile kavereiden kanssa, vaan tutkin appsista ostosvinkkejä... ShopBaloo muuten kilpailee Suomen parhaan mobiilisovelluksen tittelistä ja äänestää voi 23.10. saakka. Mie olen ainakin vakuuttunut sen näppäryydestä ja kyllähän tämäkin sovellus helpottaa arkea, kun kännykkä kuitenkin kulkee aina mukana. Kannattaa tutustua!

***
Yhteistyössä Blogirinki
ja ShopBaloo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti