25.5.2015

Persikka-mascarponekakku


Keväinen ja raikas mascarponejuustolla tehty kakku on kiva herkku kahvipöytään

Tänä keväänä on tullut leivoskeltua kakkuja vähän hiljaisempaan tahtiin, mutta pääsiäiseksi tekaisin tämmöisen hyydytetyn kakun viemisiksi vanhempieni pääsiäispöytään. Pidän persikasta ja pohdin pitkään, millaisen herkun siitä tekesin. Koska kokeilukelpoisia ideoita oli useampia, tein vielä ystävieni luokse vietäväksi ison murupintaisen persikkapiirakan (ohje tulossa). Tässä kakussa ei ole persikkaa soseutettu täytteeseen, vaan se jätetään paloiksi tuomaan suutuntumaa. Kieltämättä leikatessa ulkonäkö hieman kärsii, mutta ei anneta sen häiritä. Maku on kuitenkin ihana! Resepti on julkaistu myös Heilin ruokasivullani muutama viikko sitten. 


24-26 cm irtopohjavuokaan

keksipohja
150 g digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna
1 rkl sokeria

persikka-mascarponetäyte
2 dl kuohukermaa
500 g mascarpone-tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
5 liivatelehteä
1 iso prk persikkasäilykettä

persikkakiille
1 pieni prk persikkasäilykettä
1 mangopiltti
2 rkl sokeria
½ sitruunan mehu
3 liivatelehteä

koristeluu n ananaskirsikoita


Murskaa keksit kattilassa perunasurvimella, sekoita joukkoon voisula ja sokeri. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin kovettumaan täytteen valmistamisen ajaksi. Valuta persikat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi, purista sitruunasta mehu. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon mascarpone-tuorejuusto. Mausta seos sokereilla ja sekoita joukkoon persikkakuutiot. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Kuumenna reilu ruokalusikallinen täytteeseen tulevasta sitruunamehusta kiehuvaksi ja sulata siihen kuivaksi puristellut pehmenneet liivatelehdet. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja vispaa se täytteen joukkoon ohuena nauhana. Tarkista seoksen maku ja mausta tarvittaessa lisää sokereilla. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään muutama tunti. 

Valmista kiille, kun täyte on hyytynyt, ettei se valahda kakun keskelle. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Valuta persikat ja soseuta ne sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää joukkoon mangopiltti ja ripaus sokeria. Purista puolikkaan sitruunan mehu ja kaada suurin osa persikkasoseen joukkoon, kuumenna ruokalusikallinen sitruunamehua kiehuvaksi. Sulata pehmenneet, kuiviksi puristellut liivatteet sitruunamehuun ja kaada seos persikkasoseen joukkoon. Kaada kiille varovasti hyytyneen täytteen päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 1,5 tuntia ennen tarjoilua. Irrota vuoasta reunat ja nosta kakku tarjoiluvadille. Koristele kakku ananaskirsikoilla ja tarjoile välittömästi. Kakku säilyy hyvänä jääkaapissa muutaman päivän.

Liian innokas kokki sai kakun reunankin hajoamaan vuoasta irroitettaessa
Kakku oli maultaan ihanan raikas ja keväinen, joten se sopi myös pääsiäiseen tai muihin kevään juhliin vallan mainiosti. Pelkkä kakkumassa on hieman tylsä eikä niin värikäs, niin kannattaa ihmeessä tehdä nopea kiille kakun päälle. Näin kakku saa ihan hetkessä uuden ulottuvuuden! Kuten yllä olevaan kuvatekstiin kirjoitinkin, onnistuin hajottamaan pätkän keksipohjaa kakkua vuoasta irroittaessani. Digestive-kekseistä ja voista tulee melko tiivis ja kova lopputulos, joten sen takia pääsääntöisesti käytänkin jotain muita keksejä. Myös voin vaihtaminen oivariiniin helpottaa kakun leikkaamista, mutta eipä mikään estä kostuttamasta voi-keksipohjaa vaikkapa vaniljamaidolla. Halutessaan irtopohjavuoan voi myös vuorata kelmulla tai leivinpaperilla, monet leipurit vannovat myös vuokasprayn nimeen mutta minä olen jättänyt sen vielä kauppaan. Voin nimittäin kuvitella, millaiseksi luisteluradaksi saisin keittiöni sprayamalla öljyä... Kuvat tässä reseptissä taitaa olla ihan ensimmäiset ruudut, jotka nappasin uudella linssilläni. Huomaa kyllä, ettei ole ihan tarkkaa ja lopputulos näytti erilaiselta, mitä kuvittelin. Onneksi on taas koko loppuelämä aikaa harjoitella valokuvaamista ja siihen liittyviä asioita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti