2.2.2015

Pinaattipasta

Pinaattinen pastakastike maistuu herkulliselta!
Pinaatti on kaunis kasvis, jonka tummanvihreät lehdet houkuttelevat shoppailijaa valitsemaan pinaattirasian ostoskorin täytteeksi. Nykyään pinaattia saa helposti tuoretuotteena pienemmistäkin kaupoista, eikä tarvitse aina valita pakastealtaan pinaattipussia. Tuoreena pinaattia voi käyttää salaatteihin, kypsennettynä taas vaikkapa pinaattikeittoon, lettuihin tai kastikkeisiin. Kannattaa huomioida, että kypsennettäessä pinaatti painuu kasaan ja litrasta pinaatinlehtiä jää kypsennettynä noin desilitra. Useimmiten kaupassa myytävät pinaattirasiat painavat 70 grammaa, joten se on sopiva määrä kahden ruokailijan kastikkeeseen tai litran lettutaikinaan. Pinaatti sisältää maistuvassa muodossa elimistölle elintärkeää rautaa, mutta sen imeytymistä vaikeuttaa korkea oksaalihappopitoisuus. Sen takia kannattaakin käyttää pinaatin kanssa maitotuotteita, joka edistää myös kalsiumin imeytymistä. Tuttu juttu raparperista, eikös!

2 annosta
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
70 g tuorepinaattia
2 dl kuohukermaa
ripaus muskottipähkinää
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
1 dl basilikanlehtiä
(3 rkl levittyvää vuohenjuustoa)
250 g fettucine-tuorepastaa

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuullota sipulit pienessä öljytilkassa paistinpannussa ja lisää pannulle huuhdotut pinaatinlehdet. Sekoittele pinaattia pari minuuttia pannulla, kunnes se on painunut kasaan. Mausta pinaattiseos ripauksella muskottipähkinää, suolaa ja mustapippuria. Kaada pannulle kerma ja anna kiehahtaa. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen nokareen pehmeää vuohenjuustoa, joka sopii hyvin pinaatin makupariksi. Lisää pinaattikastikkeeseen juuri ennen tarjoilua hienonnettu basilika, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Keitä sillä välin tuorepasta suolalla maustetussa vedessä al denteksi, eli noin kaksi minuuttia. Valuta pasta ja sekoita kastike pastan joukkoon, koristele basilikanlehdillä ja tarjoile välittömästi.

Kylläpä oli herkullista! Olen tykästynyt taas hieman enemmän kasvispainotteisiin ruokiin, kun kokkailen kotonani. Arkisin syön lähestulkoon aina lounaalla lihaa ja viikonloppuisin on mukavaa syödä sitten jotain muuta. Myös juustot, erityisesti vuohenjuustot, houkuttelevat. Pinaattia on tullut käytettyä koko elämänsä ajan aivan liian vähän ja nyt pitää korjata asia. Mikäs olisi parempaa, kuin rapeareunaiset pinaattiletut herkullisten lisukkeiden kanssa... Kesäisin toki korvaan pinaattia mummolan pihalta löytyvällä nokkosella, jota on tullut ujutettua niin sämpylätaikinaan kuin keittoihinkin. Tällä hetkellä nokkosmuussia on pakastimessa pinaattipussin vieressä, sulassa sovussa. Pinaattipasta on julkaistu myös Karjalan Heilissä, jossa pidän ruokapalstaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti