18.8.2014

Porkkanasämpylät

Porkkanasämpylät, osa juustolla ja osa sellaisenaan
Pidän kovasti sämpylöiden leipomisesta ja viime aikoina olen palauttanut mieleeni esitaikinan eri juuren kanssa leipomista. Pari viikkoa sitten laitoin pienen juuren tekeytymään ja kohta sämpylät olivatkin jo paistokelpoisia. Mielestäni juureen leivotut leivonnaiset ovat maukkaampia ja niissä on enemmän luonnetta. Myös sämpylät valmistuvat juurella ehkä hitusen nopeammin, kuin tavallisesti alustettua taikinaa kohottamalla. Koska parvekkeeni yrttisato on yllättänyt minut erittäin suuresti, pyöräytin lämpimäisten kaveriksi herkullisen yrttilevitteen vanhan valkosipulileviteohjeeni pohjalta (ohje tulossa myöhemmin). 

12 sämpylää

juuri
2½ dl maitoa
½ pss kuivahiivaa
3 rkl (leipä)siirappia
2½ dl vehnäjauhoja

taikina
1 tl suolaa
n. 3½ dl vehnäjauhoja
2 porkkanaa raastettuna
½ dl rypsiöljyä

pinnalle juustoraastetta

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (n. +42c) ja liota joukkoon kuivahiiva.Vatkaa joukkoon siirappi ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi ja anna muhia lämpimässä paikassa, kunnes juuri kuplii. Lisää juureen suola, kuoritut ja raastetut porkkanat, jauhoja ja tilkka öljyä. Alusta taikinaa ja lisää jauhoja sekä öljyä, kunnes saat kimmoisan taikinan, joka irtoaa kulhon reunoista. Leivo taikinasta öljytyin käsin 12 sämpylää ja laita ne pellille - jos käytät juustoraastetta, laita juusto lautaselle ja paina sämpylät kevyesti juustoraasteeseen. Anna kohota leivinliinan alla vähintään varttitunti. Paista 225-asteisessa uunissa kullanruskeaksi.

Valmiit porkkanasämpylät ja yrttilevite
Kylläpä olivat makoisia! Osaan sämpylöistä laitoin päälle juustoraastetta ja osan paistoin ilman juustoa. Tällä kertaa en laittanut taikinaan erikseen juustoa, mutta halutessaan sitä voi laittaa noin desin-parin verran samaan aikaan porkkanaraasteen kanssa. Sämpylä- ja leipätaikinoihin saa näppärästi käytettyä nahistuneet juurekset ja juustonkannikat, mutta myös vaikkapa sosekeitot tai ylimääräiset maidot. Käytin muuten näihin sämpylöihin jo yläasteen köksäntunneilta tuttua juustoa, eli Metro-tukusta saatavaa tukun omaa juustoraastetta. Aika hyvää! Juustoa jäi yli yhdestä tilausjutusta ja juustoraaste on näppärä säilyttää pakastimessa. Varsinkin kun pussilla on painoa useampi kilo...

2 kommenttia:

  1. Sämpylät ovat niin hyviä, isoon ja pieneen leipänälkään!

    VastaaPoista
  2. Jep, sämpylät on ihan parhaita ja niitä on myös kiva leipoa :)

    VastaaPoista