10.3.2014

Tyrnikeitto

Aurinkoinen tyrnikeitto
Viime kesänä vanhempieni tyrnipuskat tekivät ennätyssadon ja niinpä tyrnejä on tullut napsittua pakastimesta käyttöön pitkin talvea ihan sellaisenaan tai jalostettuna vaikkapa pannacottan kaveriksi. Ehkäpä tyrnien ansiosta talven ensimmäinen flunssa iski minuun vasta helmi-maaliskuun vaihteessa ja silloin oli tarve lisätä entisestään tyrninkulutusta. Niinpä keittelin pikaisen tyrnikeiton ja jäähdytettynä se teki hyvää kipeälle kurkulle ja olihan se samalla myös ilo silmälle. Koristeena on oman ikkunalautapuutarhani mintunlehtiä. 

4 annosta

1 l vettä
300 g tyrnimarjoja
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja + tilkka vettä

Keitä tyrnejä vedessä, kunnes marjat ovat muuttuneet vaaleiksi. Kaada keitinvesi siivilän läpi toiseen kattilaan ja puserra tyrnit siivilän läpi mukaan. Heitä siivilään jääneet siemenet ja marjankuoret pois tai jatkojalosta johonkin muuhun, mutta keittoon niitä ei tarvita. Lisää tynimehun joukkoon sokeri ja kiehauta seos. Ota kattila pois liedeltä. Sekoita perunajauhot pieneen tilkkaan vettä ja hämmennä liemi ohuena nauhana mehun joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja anna kuumentua, kunnes pintaan nousee muutama kupla. Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä keitto. Tarjoile vaikkapa aamupalana turkkilaisen jogurtin ja myslin kanssa. 

Kaunista ja virkistävää, niin helppoakin! Mitenkähän onnistuisi vispipuuron tekeminen tyrnimarjoista? Tyrniä riittää yllättävän pieni määrä tuomaan paljon makua ja kirpakkuus vaatii hieman sokeria taittamaan kaikkein suurinta kirpakkuutta. Mutta pakastinkylmät tyrnit ovat parhainta ihan sellaisenaan, ilman sokeria. Näiden pakastettujen tyrnien lisäksi minulla on vielä pussillinen tai pari tyrnijauhetta, joten onneksi bongasin juuri Kotiliedestä tyrnikakun ohjeen, jossa jauhetta oli laitettu hyydykekakun keksipohjaan. Mahtava idea! Normaalisti olen hurauttanut marjajauheita smoothieen tai taikinoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti