7.3.2014

Tuulihatut kinkkutäytteellä

Tuulihatut kinkkutäytteellä
Tuulihattu on klassinen leivonnainen ja valmistukseltaan hieman vaativakin. Tuulihattuja tulee tehtyä niin juhliin kuin välillä ihan muuten vaan ja mikä parasta, sama taikina käy niin suolaisille kuin makeillekin täytteille. Yleensä teen suolaista täytettä ja tälläkin kertaa täytteeksi päätyi kinkkutahna, johon on näppärä upottaa erinäinen määrä jämiä jääkaapista. Ja vaihtelun vuoksi tuulihattumassan voi pursottaa ruusukkeiden sijaan pitkulaiseen muotoon. Kannattaa kokeilla!

noin 20 isoa tai 40 pientä tuulihattua

100 g voita
3 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
3 kananmunaa

kinkkutäyte
1 prk ranskankermaa
150 g saunapalvikinkkua
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Kiehauta vesi ja voi kattilassa ja lisää kerralla joukkoon vehnäjauhot. Vatkaa voimakkaasti esim. puuhaarukalla, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista ja näyttää kauniin kiiltävältä ja tasaiselta. Jäähdytä seos. Lisää joukkoon sähkövatkaimella vispaten kananmunat, yksitellen. Lisää mukaan myös leivinjauhe ja vatkaa pari minuuttia. Kauho taikina pursotinpussiin ja pursota tähtityllalla pieniä ruusukkeita tai tankoja pellille. Voit annostella taikinaa myös kahdella pikkulusikalla ja tehdä kekoja. Paista tuulihattuja 200-asteisessa uunissa, kunnes tuulihatut ovat saaneet hieman väriä eli noin 20 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua välillä, ettei taikina lässähdä. Jäähdytä tuulihatut ennen täyttämistä ja leikkaa tuulihattuihin reikä tai vaikka koko hattu irti ja täytä haluamallasi täytteellä. Anna makuuntua pieni hetki jääkaapissa ennen tarjoamista, mutta vältä turhaa seisottamista, ettei tuulihattu vety täytteen kosteuden takia ja menetä pientä rapeuttaan. Täyttämättömät tuulihatut voi myös pakastaa ja ne sulavat huoneenlömmössä hetkessä.

Kinkkutäytettä varten hienonna kinkku pieneksi silpuksi ja sekoita se ranskankerman joukkoon. Mausta ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen käyttöä. Täytteeseen voi hienontaa myös vaikkapa paprikaa tai suolakurkkua tai käyttää ranskankerman tilalla mieleistä tuorejuustoa tai vaikkapa kermaviiliä.

Ihania! Täydellinen tuulihattu on kauniin kuohkea ja ilmava, eikä sisältö saa jäädä raa'aksi. Minä tykkään täyttää tuulihatut suolaisilla täytteillä, mutta makeatkin versiot ovat hyviä ja näppäriä. Täytteeksi makeaan versioon sopii vaikkapa kermavaahto ja marjat tai hillot, erilaiset kreemit jne. Näitä kinkkutäytteitä tulee tehtyä tosi usein, milloin milläkin twistaten. Kunhan on jotain maitotaloustuotetta sitomaan massaa, kinkkua ja tarvittaessa muita makuaineita. Nämä tahnat sopivat niin voileipäkakkuun, sandwicheihin, uuniperunoiden täytteeksi, tuulihattuihin tai lettujen täytteeksi. Ja ainekset löytyvät aina jääkaapistani! 

1 kommentti:

  1. Voi minkä ihanan blogin löysinkään!!!! Heti piti laittaa ylös muutamia ohjeita, joita pakko kokeilla :D ensimmäisenä lähtee kokeiluun banaanikakku, jotta saa jo tummuneet banaanit käytettyä :) Ihan mielettömän ihanan blogi, jään sinua seurailemaan :)

    VastaaPoista