5.3.2014

Avocadopasta ja raa'an avocadon kypsyttäminen syöntikuntoon

Avocadopasta
Flunssa saapui taloon ja makuaisti katosi sen siliän tien. Kuitenkin kroppa vaatii polttoainetta ja makuaisti ärsykkeitä, joten kirpakka lime, tulinen chili, suolainen juusto ja tujakka valkosipuli sekä aromaattiset yrtit kuuluvat itseoikeutetusti toipilaan lautaselle. Ja missäs muussakaan ne yhdistyvät paremmin, kuin suuren hypetyksen aiheuttaneessa avokadopastassa. Oikeastaan ne suuremmat syyt, miksi bloggaan samantyylisen ruoan uudelleen on se, että kastike ilman avocadoakin on monikäyttöistä. Marinoin mozzarellapallon siivutettuna lopussa kastikkeessa ja tein siitä seuraavana päivänä salaattia parmankinkun ja muiden herkkujen kanssa. Ja se, että pihiyksissäni ostettu iso pussillinen avocadoja oli ihan raakoja, kun syöntikypsä pari avocadoja olisi maksanut saman verran. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin siinä tilanteessa, että avocadot eivät saaneet kypsyä omaa tahtiaan syöntikelpoisiksi, vaan toimenpidettä piti jouduttaa hieman saadakseen ruokaa lautaselleen. Eli jos avocado on liian raaka, niin kääri se folioon ja kuumenna 90-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Itse kyllä pidin hieman pidempäänkin, sillä avocadon kypsyysaste muistutti pesäpalloa ja valkkasin sentään kaupasta pehmeimmän pussukan... Epäilin hieman, mutta Google, Facebook, YouTube ja Sikke Sumari eivät voi olla väärässä. 

2 annosta

pieni nippu täysjyväspaghettia
1-2 dl parmesaania raastettuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
½ mieto punainen chili raastettuna
½ puska persiljaa
½ puska basilikaa
1 limen mehu
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 pientä avocadoa

Raasta pieneen kulhoon parmesaani, valkosipuli ja chili. Silppua yrtit hienoksi silpuksi, lisää puristetun limen mehu ja lorauta joukkoon niin paljon oliiviöljyä, että saat notkean tahnan. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Halkaise avocadot ja poista kivet. Kuutioi hedelmäliha kuoressa vetämällä veistä pystyyn ja vaakaan kuorta pitkin, kaiva hedelmäliha lusikalla kulhoon ja sekoita kastike. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Keitä vahvasti suolatussa vedessä spaghetit ja valuta ne, sekoita kastike pastan joukkoon tai annostele pastan päälle lautasille. Nauti välittömästi.

Herkullista! Avocadon sai todellakin syöntikelpoiseksi pienen uunituksen jälkeen. Itse sahasin uunin lämpöjen ja aikojen kanssa miten sattuu, mutta tuo yllä mainittu ohje on se perussääntö. Kannattaa kokeilla painelemalla päistä, sillä miun avocadot jäivät edelleen melko napakoiksi. Samalla uunilla tuli muuten paistettua helppo marjapiirakkakin (ohje tulee myöhemmin), kun ei kehdannut pelkästään kahden pienen avocadon takia uunia lämmittää, vaikka hätätila olikin lähellä. Yrttikastiketta voisi tuunata vähän lisää ja kokeilla muidenkin juttujen, kuin avocadon kanssa. Pastan kaveriksi sopisi siis varmasti kirsikkatomaatit, halloumi, fetajuusto, grillijuusto, chevre ja miksei vaikka ihan kunnon pihvikin. Olen tykännyt viime aikoina käyttää täysjyväpastaa, joka tuo valkoista pastaa enemmän makua ruokiin. Käytätkö sinä mieluummin täysjyvää vai tavallista?

Marinoitu mozzarella
Otin pari ruokalusikallista yrttikastiketta toiseen kulhoon ennen avocadon lisäämistä ja viipaloin sinne pienen mozzarellapallon marinoitumaan (voit tehdä sen myös ennen parmesaanin lisäämistä, niin ei tule niin rumaa jälkeä). Annoin juuston marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään, jonka jälkeen käytin ne salaattiin rucolan, kurkun, kirsikkatomaatin, parmankinkun ja pinjansiementen kanssa. Kastikkeeksi riitti mainiosti balsamico ja oliiviöljy. Niin maistuvaa!

4 kommenttia:

  1. Avocadopasta on kyllä uksi lemppariherkkuja, kuten avocado ihan jo yleensäkin :)
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Avocadoa tulee kieltämättä syötyä usein ja tämä pastakin on näppärä :) Mukavaa jos vinkistä on apua!

    VastaaPoista
  3. Aah mikä toivottu vinkki tuo miten raaka avokado saadaan pikaisesti kypsymään! Kiitos :-D Avokadot maistuvat, mutta lukemattomat kerrat olen harmistukseksemme joutunut jättämään ne ostamatta kun kaikki ovat olleet kivikovia kaupassa.

    VastaaPoista
  4. Jep, avokadot vaan uuniin ja herkuttelu voi alkaa :)

    VastaaPoista