4.8.2012

Grillijuusto-vesimelonisalaatti

Herkullinen salaatti ja grillijuustoa

Sain aiemmin keväällä Arlalta lahjakortin, jolla sain ostaa erilaisia Arlan uutuuksia jogurteista makurahkoihin ja juustoihin. Ostin lahjakortilla mm. lisäaineettomia tuorejuustoja, uusia mozzarellasiivuja ja -palloja, grillijuustoa, mustikka-sitruunarahkaa, mansikka-raparperirahkaa, cappucinon makuista suklaavanukasta, tuoremehua, ranskankermaa ja vaikka mitä herkullista! Unohdin kuitenkin kuvata ostokseni, sillä tein hankinnat päivää ennen valmistujaisjuhliani ja pikkuveljen lakkiaisia, joten puuhaa riitti kohtuullisesti jo muutenkin. Siitä sitten vähitellen rupesin käyttämään tuotteita päiväysten mukaan ja yksi parhaiten makuhermoihini osuvista kokeiluista oli uusi grillijuusto, jota on tullut syötyä useampaan otteeseen sen jälkeen. Suolainen grillijuusto muistuttaa melkoisen paljon halloumia, mutta on mielestäni vähäsuolaisempaa, vähemmän kumista ja jotenkin kokonaisvaltaisesti herkullisempaa. Makeahko kaveri sopii hyvin juustolle, tällä kertaa vesimeloni - kokeiluun menevät myös mansikat! Samalla tuli avattua ensimmäinen purkki aiemmin saamiani Gaean vihreitä oliiveja ja kastikkeeksi lorottelin Gaean Kalamata-oliiveista puristettua smaragdinvihreää oliiviöljyä. 

kaksi annosta
1 pkt grillijuustoa (Arla Apetina)
1 pss jääsalaattia
½-1 kurkku
½-1 rs kirsikkatomaatteja
½ prk hyviä vihreitä oliiveja (Gaea)
1 prk luomu papumixiä (GoGreen)l
isohko lohko vesimelonia
oliiviöljyä (Gaea)

Revi jääsalaatti vadille, kuutioi kurkku, lohko tomaatit ja vesimeloni, lisää ainekset salaattiin. Huuhtele ja valuta papumix, ripottele salaattipohjalle. Kuumenna parilapannu tai grilli, paahda öljyttyä juustoa hetki välillä käännellen, ettei se tartu kiinni. Lisää kuuma juusto salaatin päälle, lorauta öljyä ja rouhaise halutessasi pintaan vielä mustapippuria. Tarjoile välittömästi.

Ihanaa! Taivaallinen suolaisen ja makean liitto. Juusto oli tosi herkullista, sopivan suolaista ja tuhtia tuomaan ruokaisuutta. Pavut olivat myös herkullisia, mukava kun pakkauksessa oli erilaisia kokoja, muotoja ja makuja eri lajikkeiden muodossa. Tässä oliiviöljyssä oli kunnolla makua ja väriä, eikä ollut mitään mautonta bulkkilitkua, joten tämän jälkeen oliiviöljyä on tullutkin käytettyä runsaasti kotikeittiössä mm. kastikkeina, vaikka normaalisti syön salaattini ilman soosseja. Tämä kuva ei anna oikeutta pavuille, kun tämä on toisen päivän salaattini. Huijasin nimittäin sen verran, että tein puolet salaatista ja juustosta yhtenä päivänä ja loput seuraavana. Siihen ensimmäiseen annokseen noukin kaikki suurimmat ja herkullisimmat pavut (ilmeisesti suuri valkoinen papu), mutta onnistuin kämmimään juuston paistamisessa sen verran, että en saanut kunnon raitoja, sillä laitoin sähköparilani kannen kiinni ja se sulatti juustoa liiaksi. Vahingosta viisastuneena uusin annoksen ja paistoin juuston paremmin, ihan vain visuaalisuuden takia :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti